Sivu 18/44

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 15.06.2014 23:22
Kirjoittaja Hiekkatie
Rakkaat ystävät

Olen aidosti hämmästynyt tästä kaikesta kohusta, joka asiasta nousi. Muutoin niin hyvin keskenään toimeentulevat ihmiset tuovat itsestään huonoja puolia esiin. On riipaisevaa lukea kommentteja siitä, kuinka Suomen armeija on mätä ja täällä tapahtuu ihmeellisiä asioita. Myös me (esimiehet) teemme täysin samaa työtä täysin vapaaehtoisesti tämän yhteisön hyväksi. Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun jakkarat heitellään pitkin seiniä yhden kärpäsen takia.

On varmasti sanomattakin selvää, mitä mieltä minä olen suosimisesta. Jos sellaista - niin kauhean ikävää kuin se onkin - tapahtuu, syy ei ole miehistön. Syy ei myöskään ole henkilössä, jota on suosittu. Teillä on vain ja ainoastaan yksi sormella osoitettava kohde: esimiehet. Sillä ei ole merkitystä kuinka paljon sitä persettä nuollaan: on täysin esimiehen vastuulla estää sen kaltaisen toiminnan vaikuttamasta hänen päätöksiinsä. On täysin ala-arvoista katsella, kuinka viikon sotilas joutuu itse puolustelemaan esimiehen tekemää päätöstä.

Epäilemättä jokainen meistä tekee työtä Suomen armeijan hyväksi. Aivan varmasti jokainen meistä kaipaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Aivan varmasti jokainen meistä myös ymmärtää, että tietynlaisia tunnustuksia ei voida kaikille jakaa, tai ne menettäisivät käytännön merkityksensä. Näiden tunnustuksien haluttavuusaste on yleensä muita korkeampi. Tiedän että ikävältä saattaa tuntua, jos se ei satu napsahtamaan omalle kohdalle, vaikka mielestään olisi tehnytkin työtä perse ruvella. Hyvät ystävät, pitäkää viikon sotilas -palkinto ainoastaan viikon sotilas -palkintona. Älkää sotkeko siihen henkilökohtaisia asioitanne tai muuta tarpeetonta spekulointia, joka ei siihen millään tavalla kuulu. Jos tämä pieni tapahtuma avasi kerralla kaikki vanhatkin patoumat, pitäkää ne tästä erillään. Kohdistan sanani meille kaikille, vaikka asiaan kommentoikin vain muutama, joissakin tapauksissa sama, henkilö.

Viikon sotilasta ei valita huutoäänestyksellä. On aina joku, joka olisi ansainnut tietyn asian enemmän kuin toinen. On aina syitä, jonka perusteella kunkin oma mielipide on oikeampi kuin toisen. On aina seikkoja, jotka tekevät tuosta oikeutetumman kuin tästä. Älkääkä aloittako puhumaan minulle tasa-arvosta ja syrjinnästä. Miten tuon henkilön korkeampi sotilasarvo on tasa-arvoa? Miten tämän henkilön - muttei minun - saama ylennys ei olisi syrjintää? SYITÄ LÖYTYY AINA. Ilmoittakaa minulle välittömästi, kun tahdotte muuttaa kuriin ja hierarkiaan perustuvan armeijamme esimerkiksi The Green Mafiaksi. Kuka tahansa voi tulla pyytämään värvissä minun respektejäni tai aloittamaan hyvinkin syvällisen keskustelun kanssani. Minä annan respektini ja minä tulen mukaan keskusteluun. Turhaa pelata suosimiskorttia meidän värvimme viihtyvyyden kustannuksella. Varmasti jokainen meistä on oppinut tänään jotain.

Kunnioitan jokaisen mielipidettä, oli se minkälainen tahansa. Ihminen voi ottaa vastaan paljon, mutta tutkitusti kykymme sietää epäoikeudenmukaisuutta on hyvin alhainen. Asiaa hankaloittaa se, että tämän kaltaisissa tapauksissa oma oikeudenmukaisuuden käsite on hyvin subjektiivinen. Meidän on nähtävä omia kengänkärkiämme kauemmaksi. Älkää arvioiko toisianne kuin piru Raamattua ja käyttäytykö sen mukaisesti. Jokainen teistä voi osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen. Tavoitteeseen on helpompi pyrkiä muistamalla lyhyt nyrkkisääntö. Arvosta itseäsi ja kunnioita muita. Te olette Suomen armeijan selkäranka. Muistakaa tämä toiminnassanne.

Hyvää alkavaa juhannusviikkoa jokaiselle.

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 16.06.2014 14:52
Kirjoittaja Esimies
Nyt on ollu vähän ikävät jutut pinnalla, joten positiivisempaa asiaa välillä; viime aikoina ollut tosi aktiivista ja oma-aloitteista värväämistä miehistön jäseniltä. Jatkakaa vaan samaan malliin kaikki. Hienoa työtä teette SA:n hyväksi! Teidät tullaan vielä tavalla tai toisella palkitsemaan SA:n hyväksi tekemästä työstä.

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 22.06.2014 21:57
Kirjoittaja NesteOil.
Hyvää iltaa Suomen armeija ja kaikki muut ketkä tätä viestiä lukevat! Minulta on nyt tultu vaikka kuinka monta kertaa kysymään että olenko SadNesteOil. Vastaus on EI. Olemme kaksi aivan eri hahmoa joilla on aivan sattumalta melkein sama nimi. Toivon että kysely päättyy tähän ja kaikki ymmärtävät että olemme 2 eri hahmoa. Olen puhunut!

- Korpraali NesteOil.

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 23.06.2014 23:21
Kirjoittaja Gangsta16
Pakko nostaa miehelle hattua: viewtopic.php?f=23&t=5&p=44567#p44567

14h päivystys tuskin on vain SA:n kaikkien aikojen ennätys, mutta myös kaikkien habbo armeijoiden päivystysennätys. (Niissä armeijoissa missä päivystys on käytössä).

- G

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 24.06.2014 03:20
Kirjoittaja SALA-AGENTTI48
Eipä ole minun saapumistani merkitty raporttiin... oliko päivystäjä kahvilla vai mitä. Mutta ihan hieno ennätys, onnitteluni.

Kuva

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 03.07.2014 23:20
Kirjoittaja Alokas
miksi en saanut ylennystä vaikka kävin PK:t kaksi eri?

-Yjzat

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 03.07.2014 23:31
Kirjoittaja Vastaus:
Alokas kirjoitti:miksi en saanut ylennystä vaikka kävin PK:t kaksi eri?

-Yjzat


Milloin kävit ne?
Voipi olla että olet käynyt ne silleen että vasta sunnuntaina saat ylennyksen.
Tai voisiko ryhmämerkit jotka sinulla on niii vaikuttaa? Niistä päätellen olet Ilmavoimien jäsen.

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 03.07.2014 23:45
Kirjoittaja Alokas
No en ole ilmavoimissa unohtui erota siitä ryhnästä. Kävin pkt tiistaina ja keskiviikko.

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 03.07.2014 23:51
Kirjoittaja Inside
Ylenemis päiväthän on ti, to ja su (Tarkastus). Jos oot tiistaina ja keskiviikkona käynyt peruskurssit ylennys tulee torstaina, jos menet Peruskurssille tai viimeistään sunnuntaina takastuksessa, jossa jaetaan koko Komppaniaa koskevat ylennykset.

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 03.07.2014 23:54
Kirjoittaja Ei tajua nyt..
On myönnettävä sen kyllä olevan niin aasista, että kun alokas käy PK:n YPK:na (Esimerkiksi Alokas X ei pääsisi viikolla minään päivänä PK-tunnille ja alokas käy myönnetyt YPK:t maanantaina) Niin minkä, siis minkä takia sen alokkaan täytyykin odottaa sitä ylennystä sunnuntaihin asti, kun tämä alokas ei vaan millään pääse tiistaina tai edes torstaina sinne PK:seen, jossa ne ylennykset jaettaisi.. Anteeks, mitä?

Sitten vielä toiseksi: (Alokas Y liittyy tiistaina päivällä SA:han ja käy tiistaina ja keskiviikkona PK-tunnit.) Niin sitten: Minkä ihmeen takia alokkaan täytyy odottaa TAAS aivan turhaan sunnuntaille. No, alokkaan ei tarvi odottaa sunnuntaille, jos kuitenkin alokas käy uudelleen sen torstain PK:n, minkä hän on jo taas aikaisemmin käynyt. Why?

Toivon et joku, joka osais selittää tämän. Vois avata saman tien vähän minulleki.

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 03.07.2014 23:58
Kirjoittaja Alokas
niin..miks en ylentynyt dafaq?

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 04.07.2014 00:01
Kirjoittaja Alokas
kävin TI ja KE

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 04.07.2014 00:11
Kirjoittaja Hiekkatie
Voitko lopettaa tän aiheen väärinkäytön, ja kysyä asiasta joltain joka osaa spesifisti vastata sun kysymykseen.

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 04.07.2014 08:28
Kirjoittaja Hiekkatie rulez!
Nii justiinsa, kysy joltain nimittäin tää on palautelaatikko eikä mikää pk-tuntien tutkimis laatikko

Re: Yleisiä palauteitta

ViestiLähetetty: 04.07.2014 15:02
Kirjoittaja Cocaola
Tiistaisin ja torstaisin ylennetään vain ne alokkaat, jotka ovat kyseisenä päivänä olleet PK-tunnilla. Sunnuntaisin sitten ylennetään kaikki, oli paikalla tai ei. Eli jos käyt tunneilla tiistaina ja keskiviikkona, niin se ylennys tosiaankin tulee vasta sunnuntaina. Yksityistuntien suhteen olen myös menetellyt samalla tavalla, eli ylennykset vasta sunnuntaina (jos ei siis ole päässyt tavalliselle tunnille ti/to).

Ymmärrän kyllä, että tieto varmaankin tuli yllätyksenä, kun tästä ei taida olla mitään mainintaa esimerkiksi värvin lapulla, eikä asia kovin usein värvissäkään tule esille.