Kehitysideat

Palautelaatikko. Voit täällä anonyymisti eli vierailijana tai nimimerkillä antaa palautetta SA:sta, sen toiminnasta tai jostain muusta.

SANA ON VAPAA, MUTTA ASIALLISTA KIELTÄ KÄYTTÄEN!

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Taxsi20 » 13.12.2012 22:18

Suomen armeijassa on kyllä aina kautta aikojen ollut outo "politiikka" SA:n kehittämiseen ja uudistuksien tekoon. Meiltä tulee tuolta herra kenraalilta Kultsigailta enemmän ehdotuksia johonkin porttiin ja värviin toimivuuteen kuin itse SA:n koulutusjärjestelmään tai itse vielä tehokkaampaa SA:n operatiiviseen toimintaan. Miksi en ole nähnyt vielä foorumilla ehdotusta, miten saadaan esimerkiksi liittyjiä tuplasti enemmän tai värviä vielä suositummaksi (=enemmän ihmisiä, pysyy listoilla kokoajan)? Noh, eihän se niin helppoa ole tuollaisia uudistuksia suunnitella. Sehän me kaikki varsin hyvin tiedetään, että jos värvi ei näy listoilla, ei meillä ole uusia liittyjiäkään. Mutta, nyt päästään siihen itse asiaan: Ollaan kaikki siinä uskossa (ainakin toivottavasti), että vaikka armeijalla menee hyvin, niin voi AINA PAREMMINKINKIN mennä. Ei pidä tyytyä siihen mitä on (ainakin 100%), vaan yrittää vielä viedä asiaa eteenpäin. Eli esimerkiksi jos meidän SA:n vahvuus on 100, niin lyödäänkö hanskat tiskiin sitten? Ei, vaan voidaan tavoitella sitä 150 vahvuutta. Tämä oli huono esimerkki, mutta havainnollistaa tilannetta.

Vielä ehkä havainnollisempi tilanne on Nokia. Kyseisen yritys on aika pitkälti tyytynyt joskus muutama vuosi takaperin omaan tilanteeseen ja maineeseen, ja nyt ei niilläkään mene hyvin. Ovat siis jääneet jäljestä kehityksestä, kuten esimerkiksi jokin Apple on kehittynyt paremman käyttöjärjestelmän jne.

Niin, jos nyt mennään itse asiaan ja kehitysehdotuksiin: Ensinnäkin, minulla on kysymys herra kenraalille, että onko näissä sisään pyrkijöistä muodostunut todellinen ongelma (itselläni ei ole mitään viitteitä tästä ja tuskin sinullakaan), jos on, pystyisittekö niistä kertomaan tänne näin? Nimittäin itse ja tuskin moni muukaan ei ole huomannut minkäänlaisia ongelmia värvissä, että jotkut pyrkivät sisään. Oikeastaan, niitä on tähän Habbon nykyiseen tilanteeseen katsottuna erittäin vähän. Habbossa on nimittäin joka päivä sellaiset muutama sataa käyttäjää, eli numerolukuina se tekisi yhteensä sellaiset 700, ja tuokin luku taitaa olla yläkanttiin. Itse vietän värvissä yhtä paljon aikaa kuin sinäkin, ja en ole oikeastaan koskaan huomannut, että noista peeloista muodostuisi ylitse pääsemätön ongelma. Ja mitä vaikeaa siinä on potkia sitä yhtä peeloa, joka on juoksemassa sisälle? Ei mikään. Toki jos jollakin meillä on jokin erittäin paha rannevamma, että se estää henkilöiden potkimisen, mutta epäilen kovasti.... kaikilla nimittäin käsi liikkuu aika vikkelästikin ainakin Wow:ssä ja BF:ssä.

Suomeksi sanottuna: Kaiken maailman viritelmille ei ole mitään syytä SA:n värvissä, ellei joku oikeasti voisi tuoda jotain KONKREETTISTA pöytään. Minä jopa arvaan ja jopa teidän, että kellään teillä ei ole mitään konkreettista tähän "ongelmaan" liittyen.

Veikkaan enemmän, että jollakin on tylsää tai haluaa väkisinkin jotain muuttaa, niin täytyy keksiä tällaisia "pakottavia asioita" mitä pääsisi muuttamaan. On vanha sanonta, että toimivaa ei pidä rikkoa...
Avatar
Taxsi20
Evp kenraali, Suomen Armeijan entinen komentaja
Evp kenraali, Suomen Armeijan entinen komentaja
 
Viestit: 2948
Liittynyt: 14.02.2011 22:03
Paikkakunta: Turku

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Wallcroft » 13.12.2012 23:16

Tämä alkaa jo muistuttaa Ranskan suurenvallankumoksen jälkeistä aikaa. Olen juuri koulun historiassa käsittelemässä tätä aikaa joten tiesän varsin hyvin millaista silloin oli ja siksi sitä on hyvä käyttää vertauskuvana tähän "väittelyyn". Toiset haluavat uudistuksia ja toiset eivät, kaikilla on oma mielipide asioihin, mutta Suomen Armeijan kuuluisi olla kehittyvä armeija eikä vain paikallaan seisoja. Ymmärrän hyvin pointtinne, koulutusasioita on saatu hyvin eteen päin, mutta kysymys kuuluu: Onko SA:ssa koskaan kokeiltu tämmöistä portti syysteemiä tällaisella kaavalla? Vastaus on luultavasti EI. Kuten taxsi sanoi, että toimivaa ei pidä rikkoa. Tämä on mielestäni totta, mutta kehitys ei kulje kuin paikallaan ellei ihmiset uskalla kokeilla erinlaisia asioita, joten olen sillä kannalla, että aina kannattaa kokeilla asioita jotka voisi luulla toimiviksi. Mitä pahaa on kokeilussa? Ei yhtikäs mitään, kokeilemisesta voi vain oppia. Joten olen sillä kannalla, että kaikkia järkeväksi luultavia asioita pitäisi aina kokeilla kunhan ne eivät mene aivan päättömyyksiin.

Selventäen vielä tämän "esimies" porttien tarkoitusta. Niiden tarktuksena on toimia sisään tulo reittei silloin, kun aulassa on vähän siviilejä (1-3). Toisen portti systeemin tarkoituksena on ns. "tarkistuspisteenä" eli katsotaan, että kaikki on oikein, sekä se olisi käytössä aikoina jolloin rvin aula on tavallista täydempänä eli juuri sitä 17:00-00:00 aikaa jolloin huone saattaa olla aivan täynnä. Kokonaisuutena: Portin tehtävänä on neutralisoida värviin pyrkivät siviilit ruuhka-aikoina.
Kuva
II/18
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Wallcroft
Konkari
 
Viestit: 688
Liittynyt: 09.10.2011 19:49
Paikkakunta: Turku

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Kultsigai2 » 14.12.2012 00:49

Hiekkatie:

Ensimmäinen kappale:
"Mikä helvetin vaiva on käyttää vähän oikeuksiaan ja suorittaa kolme hiirenklikkausta poistaakseen asiattoman vierailijan aidan sisäpuolelta." (Kun ennekin ollaan näin pärjätty pärjätään nytkin)

Toinen kappale:
Ei minun mielstäni voimavarat eivät kulu peelojen potkimiseen koska meillä on systeemejä jotka sen estävät. nytkun olisi tarjolla vielä parempi systeemejä niin hölmöähän niistä olisi kieltäytyä.

Kolmas kappale:
Mutta jos sama voidaan tehdä 2 sekunnissa ilan että viisi henkilöä juoksee ympäri huonetta kun he yrittävät tätä peelo klikkailla niin kyll änäen asian järkeväksi. Ja erityisesti tykkään siitä kohdasta kun peeloa vituttaa se kun ei saa meitä juoksutettua. Minusta silti tuntuu että sinulle tämä potkiminen on joku sydämenasia kun sitä niin kovasti haluat tehdä ja puolsutat. Varsinkin jos olisi helpompaa tarjolla. Onhan se laatikon kantaminen helppoa mutta helpompaa ja muavempaa sen on työntää käryillä. Varsinkin jos niitä laatikoita on useita.

Toiseksi: Toimiva peeloportti on tehokas ja järkevä silloin kun sen käyttäminen on mukavaa ja helppoa. Missään vaiheessa en ole sanonut että nyt tässä esitetyt tai minun viritelmäni olisivat täyttäneet tämän kriteerin ja olisvat värviin tulossa. Kuten toin jos kovapekalle atamassani palautteessa ilmi, vielä ei ole niin hyvää systeemiä värviin kehitelty että se olisi järkevä sinne asettaa. Mutta sitten päärakennuksessa tämmöinen systeemi nyt on. Ja aivan varmasti myös sinä tulet sitä availemaan...

Jos ikinä ei olisi tätäkään asiaa mietitty ei olisi päästy automaattisiin portteihin. Suuret oivallukset eivät tule suoraan vaan ne ovat pienien ovallusten summa. Siksi kannatan tämmöisiä pieniä oivalluksia. Enemmän tuntuu että tämä asia on sinulle jotenkin suuri ja ylitsepääsemätön mörkö. Minulle se vain on muakva lisä joka helpottaa elämää.

Nykyiset Wiredit riittävät kunnes kehitellään parempi toimiva systeemi.

Neljäs kappale:
Tunnet idean nyt kun siihen tutustuit. Äsken selitit jotain potkimatta jättämisestä vaikka semmoisesta ei ole koskaan ollutkaan puhe. Ja älä lähde puuttumaan kirjoitusvirheisiin.. alat kuulostamaan taxsilta. Kärjistän ja asetan kysymyksiä jotta miettisit ites mitä tässä haetaan etkä selitä puuta heinää. Onnistuin taas tehtävässäni koska nyt sinulla ei ollut kummallisia asiavirheitä.


Taxsi:
En tiedä mitähän sinullekkin taas vastaisi... Jos sinusta minä en tee mitään muuta kuin ehdotuksia jonkin portin väsäämiseen kannattaa katsoa kenen armeijassa oikein olet ja kenen systeemejä täällä on vähintään se 1/3 osa kaikista systeemeistä. Jos haluat etsin sinulle myös ehdotukset joiden tarkoituksen aon juurikin tehdä SA:sta suositumpi ja saadan enemmän liittyjiä tai sitten saada enemmän sotamiehiä. Mutta onko sinulla osoittaa tällaisia ehdotuksia itselläsi? Mutta ei.. Koskaan ei olla siinä tilanteessa että voitaisiin levätä laakereillamme joa katsella miten elämä etenee. Minun agendani on ollut aina, on nyt ja tulee aina olemana kehitys. Sen takia SA kehittyy jatkuvasti ja melkeinpä voin sanoa että sen takia on yhä olemassa Armeija jota SA:ksi kutsutaan. Koska SA kehittyy eikä vaivu siihen "kun näin on ennenkin tehty".

Vastakysymys onko pelleilivistä aliuspeereista muodostunut ongelma? Ei suuremmin. Voisko syntyä? Voi. Onko meillä siihen systeemi estämään se? On.
Jos annetaan kaksi vaihtoehto mennä pisteestä A pisteeseen B. Ekassa vaihteehdossa on suo joka pitää ylittää. Ok Ei sekään vaikeaa ole kyllä siitä pääsee. Mutta toisessa vaihtoehdossa on suora tie. Kuinka moni lähtee silloin koukkaamaan suolta? Miksi valita se vaikeampi vaihtoehto jos tarjolla on helmpompi? Sama päte tässä peeloportissa. Miksi pitäisi sitä vähääkään potkia niitä peeloja jos mahdollista on se ettei niitä pääse? "Ei se pojat vaihtamalla parane? (DNA)" vai mitä?


Vielä kummallekkin yhteenveto minun mielipiteestäni peeloporttin puolesta. Jos haluatte kommentoida tätä viestiä niin kommentoikaa tätä lausetta:
Minä en tue enkä minä tule tuomana SA:han portti systeemiä joka on epäkäytännöllinen ja vaikea käyttää. Mutta jos saadaan luotua semmoinen systeemi joka on:
A) Helppo käyttää
B) Siisti
C) Toimii paremmin kuin nykyinen
On minusta helvetin tyhmää ollan laittamatta sitä värviin.

Vielä ei yksikään esitetty värviin sopiva systeemi näitä kaikkia kolmea kohtaa täytä. Päärakennuksessa semmoinen jo on. Mutta onko se sitten syy olla kehitteelemättä semmoista?

ps. Ja kovapekka.. Jatka todellakin näiden ideoiden kehittelyä ja miettimistä. Minut se vei lopulta tämän armeijan komentajaksi. Sinulla on semmosita asennetta jota toivoisin myös muutamalle esimiehileemekin!
Kuva
Avatar
Kultsigai2
Evp kenraali, Suomen Armeijan entinen komentaja
Evp kenraali, Suomen Armeijan entinen komentaja
 
Viestit: 1939
Liittynyt: 15.02.2011 16:26

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Gangsta16 » 14.12.2012 10:15

Liirum laarum laa. Lainkaan lukematta edellisiä luultavasti helvetin turhia kommentteja, puhdas mielipiteeni suoraan ehdotukselle;

Ensimmäisessä kuvassa pelkästään jo koko asetelma tuhoaa idean joustavasta värvistä, kaikki on tungettu enemmän tai vähemmän väkipakolla paikalleen, mikä aiheuttaa juuri mainitsemisia ongelmia mm. idlauksen suhteen. Tuossa idle-tila on myös konkreettinen este muodostaa esim. kunnollisia jonoja harjoituksiin siirtymistä varten... joko meidän pitäisi suorittaa aina massa-potkimista, tai alkaa kieltämään idlaaminen värvissä kokonaan. Samalla harjoituksesta palatessa joku kuitenkin änkeytyy päivystäjän paikalle ja sekasorto on valmis... SA:n tärkein elin on kuitenkin se koulutus ja järkevä toiminta sekä sen ylläpito, siirtyminen paikasta A paikkaan B päivittäisenä rutiinina pitäisi olla niin helppoa, kuin ruutujen määrä sen vain sallii.

Toisessa kuvassa nämä edelliset tietyt asiat paranee, mutta päivystäjän pääsy paikallensa vaatii teleportin/aitojen siirtämistä.. samalla kun päivystäjän pitäisi lähteä tuolta jotenkin ilmoittamaan esimiehelle SA:n vahvuutta on meillä melkoinen säätö-sirkus valmis. Tämä kaataa tämän idean kokonaan, ellei SA:sta päivystäminen muutu jotenkin radikaalisesti tai poistu kokonaan. En tiedä, olemmeko valmiit lähtemään siihen. Toisin sanoen 2. kuva on realistisempi muutos, mutta vaatii SA:lta toimintaan liittyviä uhrauksia, joka voi olla kuitenkin se, mikä kaataa tämänkin idean.

Itse en kannata kumpaakaan muutosta, koska värvi nykyisellään on suunniteltu täyttämään kaikkia nykyisiä tarpeita Suomen Armeijan kannalta. Suuret ryntäykset tai niiden estäminen ei kuulu meidän vakio-toimintaan. Eikä se ole viimeaikoina ollut edes ongelma siinä määrin, mikä se on joskus kauan sitten ollut. Eli jos tämä ehdotus olisi vuosina 2008-2010 lyöty pöytään, se olisi luultavasti ollut ainoa järkevä keino rauhoittaa sen ajan vitsausta. Nykyään lähes näkymättömästi toimiva Wired on kaikin puolin parempi ja siistimpi ratkaisu. Huomioiden myös, että äsköisessä 2. kuvassa ratkaisu ryntäykselle toteutuu vain yhdelle, ehkä vähiten käytetylle ovelle.

- G
EVP Kenraali,
Spoiler: +
Euroopan Armeijan ent. komentaja
Ilmavoimien ent. komentaja
Saksan Armeijan ent. komentaja
Kanadan Armeijan ent. komentaja
Suomen Armeijan ent. komentaja
Armeijan ent. 3x komentaja

Godfather of Rautakanki
Avatar
Gangsta16
Hyperaktiivi
 
Viestit: 1312
Liittynyt: 18.02.2011 18:17

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Hiekkatie » 14.12.2012 14:28

En aio täyttää aihetta väittelyllä, mutta voit poimia vastauksen muutamaan kohtaan.

-Kysyin onko ryntääjän potkimisessa oikeasti liikaa vaivaa. Se ei sisällä piilomerkityksiä.
-Minulla ei ole potkufetissiä. Valitettavasti habbo on vasta kehittelemässä peelon tappavaa laserasetta, joten joudun tyytymään potkimiseen.
-Nykyiset wiredit ovat loistavia, peeloportti ei.
-Tekstissäni ei ollut asiavirheitä. Kysyit jostain potkimatta jättämisestä; sekin aukenisi sinulle jos jaksaisit lukea tekstin kunnolla.

Taidan pidättäytyä mistä tahansa keskustelusta koskien tätä aihetta, sillä Gangsta16 on ainoa upseeri jonka - helvetin tärkeällä - mielipiteellä on todella merkitystä.

Peeloportti ei ole minulle mörkö, mutta on raivostuttavaa kuinka suhtaudut heihin jotka jaksavat nostaa keskustelun ajamaasi asiaa vastaan.
Olisi melko noloa jos mielipiteeni vaihtuisi kesken keskustelun, eikö? Ajan vain mielipidettäni eteenpäin.
Avatar
Hiekkatie
Esimies
 
Viestit: 1483
Liittynyt: 14.02.2011 22:08

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Taxsi20 » 14.12.2012 15:25

Jos sinusta minä en tee mitään muuta kuin ehdotuksia jonkin portin väsäämiseen kannattaa katsoa kenen armeijassa oikein olet ja kenen systeemejä täällä on vähintään se 1/3 osa kaikista systeemeistä. Jos haluat etsin sinulle myös ehdotukset joiden tarkoituksen aon juurikin tehdä SA:sta suositumpi ja saadan enemmän liittyjiä tai sitten saada enemmän sotamiehiä. Mutta onko sinulla osoittaa tällaisia ehdotuksia itselläsi?


En ainakaan tarkoituksella ole väittänyt niin, jos sain sellaisen kuvan tai ymmärsit tämän asian rivien välistä mainitsemallasi tavalla - niin pahoittelen, ei ole ollut tarkoitus, eikä ole tarkoituskaan loukata ketään.

Kyllä sinulta tulee erittäin paljon ideoita SA:n toimintaan ja jopa operatiiviseen toimintaan, mutta: Koskaan ei saa minkäänlaisia perusteluja, minkä takia asia pitää olla juuri X eikä O? Sinä haluat että SA kehittyy, hyvä niin ja minun puolesta voit täydellä teholla jatkaa kyseistä projektia ja toimintaa.

Ja älä lähde puuttumaan kirjoitusvirheisiin.. alat kuulostamaan taxsilta


En puutu kirjoitusvirheisiin, ellei ne ole asiatekstiä. En ole nytkään puuttunut. Enkä tule. Se ei ole tämän idean ydin.

os haluat etsin sinulle myös ehdotukset joiden tarkoituksen aon juurikin tehdä SA:sta suositumpi ja saadan enemmän liittyjiä tai sitten saada enemmän sotamiehiä. Mutta onko sinulla osoittaa tällaisia ehdotuksia itselläsi? Mutta ei.


Antaa tulla, odotan innolla. Sinänsä kaikkia ideoita ei noin vain "luoda" tai "keksitä". Odotan mielenkiinnolla sitä päivää, kun saat Habbon kävijämäärän esille.

Vastakysymys onko pelleilivistä aliuspeereista muodostunut ongelma? Ei suuremmin. Voisko syntyä? Voi. Onko meillä siihen systeemi estämään se? On.
Jos annetaan kaksi vaihtoehto mennä pisteestä A pisteeseen B. Ekassa vaihteehdossa on suo joka pitää ylittää. Ok Ei sekään vaikeaa ole kyllä siitä pääsee. Mutta toisessa vaihtoehdossa on suora tie. Kuinka moni lähtee silloin koukkaamaan suolta? Miksi valita se vaikeampi vaihtoehto jos tarjolla on helmpompi? Sama päte tässä peeloportissa. Miksi pitäisi sitä vähääkään potkia niitä peeloja jos mahdollista on se ettei niitä pääse? "Ei se pojat vaihtamalla parane? (DNA)" vai mitä?


Ei pahalla, mutta sinä olet niitä henkilöitä SA:ssa, jotka osaa erittäin mainiosti kierrellä ja kaarrella vastauksia, ettei ne vaan yksinkertaisesti vastaa kysymyksiin. Kysyin, onko näistä peeloista muodostunut jonkinlainen ongelma meidän oikallisten keskuudessa tai jossain muualla. Ja jos on, pyytäisin edelleen, että laittaisit ne "ongelmat" jotenkin julki. Ja toiseksi viimeinen virke, ei tarvitse tehdä muutosta, jos kyseinen asia ei ole edennyt ongelmaksi ja ei ole tässäkään tapauksessa. Toimivaa ei pidä rikkoa. Ja kyllä ne pojat siinä mielessä paranee, kun ne vaihtaa :D Ihmisiä on moneen lähtöön, ja jokainen on yksilöllinen.

Ja lopuksi: Kovapekan idea on hyvä. Jatka samaan tahtiin, suunnittele lisää.
Avatar
Taxsi20
Evp kenraali, Suomen Armeijan entinen komentaja
Evp kenraali, Suomen Armeijan entinen komentaja
 
Viestit: 2948
Liittynyt: 14.02.2011 22:03
Paikkakunta: Turku

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Gangsta16 » 14.12.2012 15:38

En väitä kommenttejanne arvottomiksi, mutta tämä väittely uudistuksista, peeloista, potkimisesta, tarpeellisuudesta ja estämisestä; Miksi herra A on tätä mieltä ja herra B väittää toista johon C ei osaa ottaa kummankaan mielipiteeseen kantaa, ei mielestäni edistä tai kommentoi millään tavalla alkuperäistä kehitysideaa. Tämä on enemmän väittelyä ja oman näkökulman hakemista toiselle ja ehkä tälläiselle saa omankin aiheen.

Kommentoin vain ja ainoastaan alkuperäistä ideaa siksi, välittämättä teidän väittelystä, koska en jälikäteenkään noita lukeneena uskonutkaan, että niillä oli mitään tekemistä nimenomaan esitettyyn kehitysideaan... Minulle noilla kommenteilla ei ollut siis mitään merkitystä, ei varmaan ole kovapekallekkaan ja hyöty jää melko vähäiseksi. Jos teidän kolmen mielestä tuo on nimenomaan pakollista pohtia loppuun asti, ehkä ehdotus kannattaa nostaa seuraavalle tasolle ja pohtia asiaa yleiseltä kannalta uudella otsikolla, miksi Suomen Armeijan pitäisi aloittaa peelojen torjuntaa ehkäisevä toimintaa ja miten se pitäisi toteuttaa.

En edes usko, että haluatte minua mukaan ylipäätänsä tähän väittelyyn.

- G
EVP Kenraali,
Spoiler: +
Euroopan Armeijan ent. komentaja
Ilmavoimien ent. komentaja
Saksan Armeijan ent. komentaja
Kanadan Armeijan ent. komentaja
Suomen Armeijan ent. komentaja
Armeijan ent. 3x komentaja

Godfather of Rautakanki
Avatar
Gangsta16
Hyperaktiivi
 
Viestit: 1312
Liittynyt: 18.02.2011 18:17

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Wallcroft » 18.12.2012 00:26

Olen lähettänyt tämän kuvan ensimäisen kerran YV:nä kenraali KG2:lle, nyt on teidän aika kertoa mielipiteenne.

Kuva


P.S. Muutama esine ja portti ei vastaa samaa mikä on Habossa.
Kuva
II/18
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Wallcroft
Konkari
 
Viestit: 688
Liittynyt: 09.10.2011 19:49
Paikkakunta: Turku

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Gangsta16 » 18.12.2012 11:02

Koulutuspenkit on järjestetty väleillä mikä aiheuttaa kauhean tilasyöpön ja nuo vaikuttaa siltä, että yritämme peitellä tyhjää tilaa parhaamme mukaan, mutta emme osaa. Tuollainen muoto pakottaa turhiin aitamuotoiluihin, vaikeuttaa taas jonoja yms. Suunnitelma sopii paremmin labyrintti tai Maze-tyylisiin tiloihin, eikä ole tarpeellista toteuttaa päärakennuksessa.

Päärakennus kannattaisi ja pitäisi muotoilla kokonaan uudellen, jos siihen haluaa jotain vaikuttavia muutoksia. Vain yhden aidanpätkän ja tuolien harvennustien takia pakottavat toimenpiteet... ne ei yleensä näytä hyvältä kokonaisuudessa, mikä on jo muotoiltu yhden kaavan mukaan. Muokkaa mielummin 50% koko päärakennuksesta kuin vain 10%.

Samalla muutokset kannattasi perustella esim. toiminnan parantamiseksi tai jotain, mihin voisi ideassa tarttua. Pelkän kuvan perusteella en ymmärrä, mitä muutoksella on oikeasti haettu takaa..

- G
EVP Kenraali,
Spoiler: +
Euroopan Armeijan ent. komentaja
Ilmavoimien ent. komentaja
Saksan Armeijan ent. komentaja
Kanadan Armeijan ent. komentaja
Suomen Armeijan ent. komentaja
Armeijan ent. 3x komentaja

Godfather of Rautakanki
Avatar
Gangsta16
Hyperaktiivi
 
Viestit: 1312
Liittynyt: 18.02.2011 18:17

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Wallcroft » 19.12.2012 21:18

Minulla on ollut jo jonkin aikaa kehityksen alla "laajennettu" iltvahvuuslaskenta ja tupakoulutuksen laajennus. Eli ne olisi yhdistetty. Alussa olisi hieman iltavahvuuslaskentaa ja tämän jälkeen tupa, kaappi tarkastus. Vannesaha tietääkin jo tästä.

E: Eli siinä laajennetun tupakoulutuksen alussa olisi hieman muokattua iltavahvuuslaskentaa, tjsp. Infoa saatte myöhemmin
Kuva
II/18
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Wallcroft
Konkari
 
Viestit: 688
Liittynyt: 09.10.2011 19:49
Paikkakunta: Turku

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Hiekkatie » 19.12.2012 21:27

kovapekka kirjoitti:Minulla on ollut jo jonkin aikaa kehityksen alla "laajennettu" iltvahvuuslaskenta ja tupakoulutuksen laajennus. Eli ne olisi yhdistetty. Alussa olisi hieman iltavahvuuslaskentaa ja tämän jälkeen tupa, kaappi tarkastus. Vannesaha tietääkin jo tästä.


Eli normaali iltavahvuuslaskenta, jonka jälkeen pidetään tupakoulutuksen laajennus?
Sain käsityksen, että laajennus vain copypastetaan iltavahvarin perään.
Onko tästä tarpeen tehdä omaa laajennusta kun tupakoulutuksen laajennuksen voi pitää iltavahvuuslaskennan jälkeen samalla tavalla kun iltavahvuuslaskennan voi pitää tupakoulutuksen jälkeen.
Voi olla etten ymmärtänyt mitä tarkoitit.
Avatar
Hiekkatie
Esimies
 
Viestit: 1483
Liittynyt: 14.02.2011 22:08

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Wallcroft » 19.12.2012 21:30

Teen asiasta infoa myöhemmin. Toivottavasti tulette yllättymään, koska se vie koko koulutuksen uudelle tasolle. (toivottavasti :D)
Kuva
II/18
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Wallcroft
Konkari
 
Viestit: 688
Liittynyt: 09.10.2011 19:49
Paikkakunta: Turku

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja SALA-AGENTTI48 » 19.12.2012 22:34

Mietin nyt, että onko tämä oikeasti realistinen harjoitus.. Suomen Armeijahan pyrkii imitoimaan Puolustusvoimia, onhan meillä samat arvot sekä mm. sulkeiset ja aamutoimetkin.

Ja mitä iltavahvuuslaskentaan tulee, sehän tietääkseni suoritetaan illalla, jonka jälkeen painutaan tupiin ja hiljaisuus. Ei siinä mitään kaappeja aleta tarkistelemaan, se suoritaan aamulla.

En kannata, ellei sillä ole mitään vastaavaa suoritusta IRL.
Kuva
Suomen Armeijassa jo 28.11.2008 lähtien.
Spoiler: +
Kuva
Kuva
Avatar
SALA-AGENTTI48
Evp kenraali, Suomen Armeijan entinen komentaja
Evp kenraali, Suomen Armeijan entinen komentaja
 
Viestit: 3551
Liittynyt: 15.02.2011 14:04
Paikkakunta: Nådendal

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja Wallcroft » 20.12.2012 17:33

Tässä olisi se info, vaihdoin sen iltavahvuuslaskennan pelkkään vahvuuslaskentaan, syy tässä:
SALA-AGENTTI48 kirjoitti: Ja mitä iltavahvuuslaskentaan tulee, sehän tietääkseni suoritetaan illalla, jonka jälkeen painutaan tupiin ja hiljaisuus.


Tässä se nyt on, Tupakoulutuksen ja iltavahvuuslaskennan laajennuksia:

kovapekka kirjoitti:Tupakoulutuksen ja iltavahvuuslaskennan laajennuksia

Laajennettu vahvuuslaskenta & tuvan kaappi- ja siisteystarkastus

- Tupaan mars!
- Vetäjä tulee tuvan ovelle, ei sen yli. Tuvan ylin huutaa ''Huomio!''.
- Kaikki nousevat asentoon.
- Tuvan ylin menee esimiehen eteen ja ilmoittaa: Herra / rouva [arvo], Suomen Armeijan [tupa], ilmoitti [oma arvo] [oma nimi]! Jos pitäjä on vertainen tai alainen, puhuttelua ei ole.
- Vetäjä sanoo: Kiitän, palaa paikallesi.
- Vetäjä huutaa tuvan oviaukolla: Tupa X, suoritan tuvalle [ilta]vahvuuslaskennan!
- Sotilasarvo + nimi!
- Vastaukseksi tulee Herra/Rouva + Sotilasarvo, mikäli vetäjä on esimies tai ylempi esimies.
- Paikalla! jos vetäjä on samalla arvolla, alempi esimies tai miehistön jäsen.
- [sotilasarvo] [nimi], ilmoittakaa tuvan [tuvan numero] vahvuus!
- Tuvan ylin ilmoittaa tuvan vahvuuden vetäjän edessä, vetäjä on oviaukolla.
- Vetäjä ilmoittaa osaston vahvuuden mikä ilmoitetaan Upseeristo + Aliupseeristo + Miehistö.
- Vetäjä palaa takaisin tuvan oviaukolla jos on ilmoittanut valvojalle osaston vahvuuden.
- Vetäjä käy tuvassa ja poistuessaan hän sanoo: Lepo, jatkakaa!

Tuvan kaappi-ja siisteystarkastus

- Pitäjä huutaa: Tuvassa huomio! Tupa, kaappi - ja siisteystarkastus alkaa! Miehet paikkojensa eteen seisomaan!
- Kaikki nousevat asentoon paikkojensa eteen
- Pitäjä tulee tupaan.
- Kun esimies katsoo tuvassa olijaan, tämä ilmoittaa: Herra/ Rouva [arvo], [oma arvo] [oma nimi] kaappi!
Esimerkiksi: Herra kapteeni, sotamies fins0dlier kaappi!

- Esimies keksii puutteen, esimerkiksi: "Taisiteluvyö roikkuu" tai "Vaatteet on rumassa mytyssä" tai "Kypärä on väärässä paikassa" tai "Miksi teillä on juomapullo sukkien seassa?" Tai muuta vastaava. Kunhan pidätte huolta, ettei se mene pelleilyksi. Jos ette keksi mitään, sanokaa vain: "korjataan!"
- Esimies menee seuraavan kohdalle, ja halutessan toistaa edellisen, tai sitten sanoo: "Hyvä. Kaappi läpi, lepo"
- Tarkastettava menee istumaan. Jos kaappi ei mennyt läpi, jäädään seisomaan.
- Sama jatkuu, kunnes kaikki on tarkastettu.
- Lopuksi esimies "tarkastaa tuvan", ja voi keksiä siitä puutteita. Lattian likaisuus, kaappien pölyisyys, mitä nyt ikinä sattuu olemaan. Roskat tyhjentämättä ja niin edelleen
- Lopuksi esimies ilmoittaa korjattavat puutteet, ja sanoo: "Toimikaa"
- Tupa ryhtyy tekemään käskettyjä asioita, eli joku kävelee tuvassa siivoamassa, ja ne, joilla oli kaapissa vikaa, istuvat ja nousevat pari kertaa.

Pitäjä voi huutaa: "Komppania! Uusintatarkastus alkaa! Miehet seisomaan paikkojensa eteen!" Tällöin toimitaan kuten viimeksi.

Tai

Esimies voi vain marssia sisään, jolloin suoritetaan ensin tuvan ilmoitus. Tämä riippuu esimiehestä.

- Esimies kyselee, mitä tupalaisten piti korjata. Jos he eivät muista sitä, he tekevät sen uudelleen. Jos he muistavat, esimies voi päästää tarkastettavan läpi. Jos aikaa on ja kiinnostusta, voi toki ottaa toisen kierroksen uusilla puutteilla.
- Kun kaikki on läpi, esimies ilmoittaa: Tupa läpi, tupa vapaa!

Lopuksi pitäjä voi huutaa: "Tupa, kaappi - ja siisteystarkastus on päättynyt. Komppania vapaa" Tämäkään ei ole pakollinen vaihe.

- Tuvassa parijonoon/jonoon järjesty!
- Käytävälle riviin järjesty!

Laajennettu vahvuuslaskenta & tuvan kaappi- ja siisteystarkastus
voi myös pitää aamutoimituvassa.


Siisteystarkastus osio on otettu suoraan tupakoulutuksen laajennuksista.
Kuva
II/18
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Wallcroft
Konkari
 
Viestit: 688
Liittynyt: 09.10.2011 19:49
Paikkakunta: Turku

Re: Kehitysideat

ViestiKirjoittaja SALA-AGENTTI48 » 20.12.2012 18:49

Iltavahvuuslaskenta on käytännössä melkeen sama kuin tuo ja tupakoulutuksen laajennukset on jo olemassa.

Mitä uutta? Ei minusta juuri mitään. En kannata.
Kuva
Suomen Armeijassa jo 28.11.2008 lähtien.
Spoiler: +
Kuva
Kuva
Avatar
SALA-AGENTTI48
Evp kenraali, Suomen Armeijan entinen komentaja
Evp kenraali, Suomen Armeijan entinen komentaja
 
Viestit: 3551
Liittynyt: 15.02.2011 14:04
Paikkakunta: Nådendal

EdellinenSeuraava

Paluu Palautteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron